Hieronta

Hieronta

Hieronnan tarkoituksena on vähentää koiran lihaskireyksiä, parantaa lihasten elastisuutta sekä kimmoisuutta, lievittää mahdollisia kiputiloja ja stressiä sekä ennaltaehkäistä niiden syntymistä. Hieronta nopeuttaa myös palautumista ja leikkauksen tai trauman jälkeistä paranemisprosessia. 

Hieronnasta hyötyvät niin kisa-, harrastus-, työ- kuin kotikoiratkin ikään ja rotuun katsomatta.

Usein koirat nauttivat hieronnasta, mutta varsinkin ensikertaa hierontaan tuleva koira voi olla jännittynyt tai rauhaton, siksi otankin tämän huomioon etenemällä hieronnassa koiran ehdoilla. Tärkeintä on, että koiralle jää ensimmäisestä hieronnasta mahdollisimman positiivinen muisto ja yleensä koirat oppivatkin parin hierontakerran jälkeen rentoutumaan hieronnan aikana.

Alle 1-vuotiaat koirat eivät yleensä tarvitse hierontaa erityistilanteita lukuunottamatta, mutta käsittelyyn ja rauhoittumiseen totuttelua voi tulla harjoittelemaan jo pienenkin pennun kanssa 30 minuuttia kestävään ”hierontaan totuttelu” käsittelyyn.

Milloin koiraa ei voi hieroa?

 

  • Koira on tiineenä
  • Koiralla on jokin tarttuva tauti
  • Kuume, tulehdus tai infektio
  • Keskushermostoperäinen halvaus
  • Akuuteissa traumoissa vähintään 3 vuorokauden varoaika
  • Jos koiralla on todettu sydänvika, epilepsia, syöpä, tai se on kortisoni- tai kipulääkityksellä, hieronta vain lääkärin luvalla
  • Mikäli koiralla on juoksut, tulisi hieronta siirtää myöhemmäksi